Elämäni ihmiset part. 1

Eli ajattelin nyt luoda ainakin kolmiosaisen postauspätkän, jossa esittelen hieman paremmin elämäni tärkeimmät ystävät ja jokaiselle annan ihan oman postauksen.
Ensimmäinen ihminen oli oikeastaan aika itsestäänselvyys, nimittäin ehdottomasti elämäni tärkein ystävä, kaveri, mies, välillä melkein jopa kuin oma pikkuveli, eli Jari, joskin tutummin Jartsa.

Tais olla vuoden 2009 kevät, kun silloiseen sosiaalisen median tyyssijaan eli irc-galleriaan erääseen hevoskuvaani ilmestyi silloin tuntemattomalta pojalta jokin naseva kommentti, luokkaa; ei ruualla saa leikkiä. Ja siitä se sitten oikeen lähti. Aluksi juteltiin vain toistemme kuvissa galleriassa, tai no, lähinnä vittuiltiin ja irvailtiin. Muistan sen, että ekan kerran taisin Jartsan nähdä oikeasti face-to-face kauppakeskus myllyn parkkihallissa, kun juuri mopokortin saanut pieni oranssitukkainen poika keuli pitkää käytävää edestakaisin.
Seurustelin tuolloin Jartsan silloisen kaverin kanssa, joten pikkuhiljaa välimme lähentyi, nähtiin useammin ja loppujenlopuksi poikaystävä lähti mutta Jari jäi. Ja hyvä niin, sillä en mistään hinnasta suostuis tosta miehestä luopumaan.

Tälle miehelle voin kertoa oikeasti kaiken maan ja taivaan väliltä, hänen vanhemmat on mulle kuin toiset äiti ja isä, ja tunnen, että olen aina tervetullut vierailulle.
Jarin kanssa oon saanu kokea yhtä sun toista, sillä ollaanhan me tavallaan kasvettu yhdessä aikuisiksi vanhemmiksi.
Jartsan ansiosta oon saanu olla oma itteni, uskaltanu kysyä, joskus hieman tyhmiäkin, mieltäpainavia kysymyksiä sekä tutustunut mahtaviin ihmisiin, joista osa on edelleen läsnä mun elämässä, toiset enemmän ja toiset vähemmän.
Vaikka meidän suhde ei sinäänsä ole muuttunut juuri yhtään, sillä vittuilua ja nälvintää tulee edelleen puolin ja toisin lähes joka keskustelussa, ollaan me silti opittu ymmärtämään toisiamme ja sitä, että missä toisen raja menee. Ollaan opittu lukemaan toisiamme melkein kuin avointa kirjaa ja itse voin ainakin sanoa, etten enää edes jaksa pahastua Jartsan vittuilusta.

Tää mies on mua päätä lyhyempi, oranssitukkainen sieluton inttipoika, mutta silti, tää on paras lahja, mitä oon koskaan saanu. Jarin kanssa ei tuu koskaan tylsää, mulle ei tuu koskaan sellanen olo, ettenkö olis toivottu ( no okei joskus..) ja ennenkaikkea, mulla on aina fiilis et hei; näinhän tän kuului mennäkin, eksä on vain eksä muiden joukossa, mut Jari on ainutlaatuinen ystävä. Lauseenpaino sanalla ainutlaatuinen. Ja sitä se kyllä on. Jos kukaan ei saa mua hyvälle päälle, niin ei hätää, Jari kyllä saa. Tän jätkän takia mä voisin herätä vaikka kuinka aikaisin, ajaa vaikka kuinka monta kilometriä tai olla syömättä, ihan vaan koska Jari on Jari.
Lähestulkoon kaikki mun kaverit ja sukulaiset tietää kyllä ketä Jartsa on, sillä me nyt ollaan vähän niinku paita ja peppu, Jari peppuna ja minä paitana. ( koska tottakai nainen nyt on miehen yläpuolella?)
Mä luotan tälle jätkälle kaiken, jopa oman henkeni, sillä mä voin olla varma, et Jartsa ei puhu mun asioita muille, eikä musta paskaa selkäni takana. Ja se on ehdottomasti yks tän jätkän parhaimpia puolia.

Tän jätkän kanssa mä oon nähny maailmaa, tehny maailman idiooteimpia juttuja ja mikä tärkeintä, viettäny mahtavan nuoruuden.
Me varmasti muutetaan joskus saman katon alle ( heti kun päästään vaan yhteisymmärrykseen tontin koosta ja sijainnista..) ja ellei, niin ainakin pysytään ystävinä. Sillä Jari on ihmisenä sellainen, mitä ilman en osais enää elää. Ja mä pidän kynsin ja hampain kiinni, etten koskaan joudu luopumaan tästä jätkästä, sillä hei, jokasellahan kuuluu olla oma porkkanapää?

 Jos Jartsaa pitäis kuvata neljällä sanalla ne olis ehdottomasti;
luottoystävä, huumorintajuinen, täysillä elävä sekä positiivinen.

En varmastikaan saanu kaikkea kirjotettua, mitä olisin halunnut kirjoittaa, mutta tärkeintä tässä tekstissä nyt vain oli se et hei, mä oon löytäny itelleni maailman parhaan ystävän. Tai oikeestaan se löysi mut, mutta kuitenkin.