sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Tavotteita vuodelle 2015

Oivoi. Niin se motivaatiokärpänen vaan purais, niin mua kuin mammaakin. Ehkäpä sen takia on nyt hyvä syy tehdä vähän listaa tavoitteista, mihin haluaisin pyrkiä tänävuonna. Vuoden lopulla voi sitten kattoa toteutuiko yksikään mietityistä asioista. Tässä siis 10 tavoitetta vuodelle 2015:

1. Turhat vapaapäivät pois
Tämä muodostui mulle ongelmaksi vanhalla tallilla, kun aloin keksimään syitä,minkätakia voisi mammalle vapaapäivän pitää. Pelkkää omaa laiskuutta ja motivaation puutetta. Nyt on suunta jo parempaan, eikä vapaita ole kertynyt hälyttäviä määriä muulloin, kun sään tai pohjien ollessa oikeasti kamalat. Tavoite siis onkin se, että ainoat täysin vapaat koostuisi lähinnä päivistä, jolloin on kengitystä, hierontaa, klinikkareissuja etc. Kuitenkin mitä vähemmän vapaata per viikko, sen parempi. Me ei kuitenkaan treenata niin tosissaan, etteikö volna jaksais liikkua viikon jokaisena päivänä.

2.Kangilla ratsastaminen
Sain volnalle ihan järkyttävän halvalla kankisuitset ja pari päivää sitten kävin hakemassa niihin kuolaimet. Nyt vaan odotetaan, että päästään valvovan silmän alle kokeilemaan miten ne meijän kanssa toimii. Tarkoituksena on lähinnä vaan saada niin mulle, kuin hevosellekin hieman vaihtelua ja mahdollisesti joskus saada mamman selkään oikeasti osaava ratsastaja, joka voisi näyttää mihin kaikkeen Volna kykenee.

3. Laukanvaihdot
Hevonen osaa ne, mä osaan ne, mut yhdessä se on hieman hakuammuntaa. Tarkoituksena onkin siis treenata ja treenata ja treenata, et saatais vielä joskus tehtyä ne puhtaat vaihdot helposti. Tässä tosin voisi olla "alatavoitteena" myöskin volnan herkäksi saaminen, sekä eteenpäinpyrkimyksen lisääminen. Ne molemmat kun tuppaa olemaan aika avainsanoja ennen kuin vaihdot saadaan onnistumaan.

4. Maastoja, maastoja ja maastoja 
Vastapainoksi kaikelle kentällä pyörimiselle ja vääntämiselle. Ja vielä nyt kun on mitä mahtavimmat maastot käytössä, ja seura joka haluaa maastoon lähteä, olisi melkein loukkaavaa jättää tarjous käyttämättä. Vielä kun löytäisi jonkun kunnon mäen, mitä voisi laukata ylös takapään vahvistamiseksi, olis paketti aikalailla täydellinen. Ollaankin nyt jomaastoiltu suhteessa useammin kuin ikinä ennen, joten tästä on hyvä jatkaa!

(c) Veera R.

5. Kuolaimet pois, satula pois Täysin vastapainona sille, että haluan treenata kunnolla koulua. Haluan, että saan mamman toimimaan kuolaimettomilla suitsilla tai riimulla ja ilman satulaa. Viime kesänä tätä muutamasti kokeiltiin, mutta matkaa onnistumiseen on vielä paljon. 

6. Ruokinta täydelliseksi
Sen jälkeen kun allergiaseuranta alkoi, on mamma saanut vain heinää ja kauraa. Nyt kun seuranta on ohi, on tarkotus pikkuhiljaa saada mammalle taas hyvä ja kattava ruokinta. Ei liikaa, eikä liian vähän.  Vaikka itse olen mössörakastaja, eli voisin ilomielinsekoitella kymmenestä eri purkista mammalle iltaruokia, en aijo sitä tehdä. Volna tulee saamaan vain ne välttämättömät ja järkevimmät ratkaisut, jolloin ruokinnan suhde liikutukseen ja hevosen kokoon on oikea.

7. Puomi-/estetyöskentely 
Myönnettäköön, olen maailman laiskin kantamaan puomeja ja tolppia kentän laidalta vain siksi, että voisin hetken treenata niillä ja sitten taas kantaa ne pois. Joten nyt otan itseäni niskasta kiinni ja yritän sisällyttää ne osaksi kuukausiohjelmaa. Mitään korkeita esteitä en enää aijo hypätä, ihan vaan jo Volnan iän ja jalkojen suojelemisen takia. Mutta joitakin pieniä hyppyjä pitäisi silloin tällöin ottaa vaihtelun vuoksi, kun taas puomeja ja kavaletteja pitäisi mennä useammin, jotta saatais tempoa ja jalkojen nostamista jokapäiväiseen työskentelyyn.

8. Uusi satula 
Tää ei oikeastaan ole tavoite, vaan pakkohankinta mutta kuitenkin. Mamman nykyinen satula on liian kapea, ja onhan se nyt muutenkin jo parhaat päivänsä nähnyt. Hankinnassa on siis sopiva, hyvin istuva ( ja istuttava) koulupainotteinen yleispenkki tai koulupenkki. Odotan vain, että saan sen verran paremman palkan, että on mahdollista kyseinen penkki ostaa.

9. Uusia varusteita 
Uuden satulan oston jälkeen tulee pakosta ostettua uusia varusteita. En kyllä valita. Nyt tänävuonna annankin itselleni luvan ostaa hevostavaroita jos niin haluan. Ainakin uudet harjat haluan ostaa, vaikken niitä välttämättä tarvitsisi.

(c) Annika Mäki
10. Nauttia täysillä
Loppupeleissä ehkä hankalin kohta toteuttaa, varsinkin kun olen tällainen yltiöstressaaja ja "mitä jos"- ajattelija. Nyt kuitenkin aijon nauttia jokaisesta päivästä tuon elukan kanssa, enkä murehdi turhia. Muutan omaa asennetta niin, että jälkeenpäin mietitään "tuonkin ois voinu jättää tekemättä" eikä "kumpa olisin tehnyt tuon".

+11 päätän itse miten ja milloin hevoseni liikutan
Tottakai neuvot ja ohjeet on aina ja edelleen tervetulleita, mutta haluan itse oppia päättämään milloin liikutan mamman ja miten. Jos mieli tekee juoksuttaa, juoksutan. Jos mun tekee mieli treenata koulua se kaks tuntia putkeen, että Volna alkaa toimia, teen sen.

Tästä on hyvä jatkaa harrastamista maailman ihanimman, mutta myös hermojaraastavimman eläimen kanssa. Ja mä yritän ja toivon, että tavoitteet saadaan toteutettua! Toisaalta nyt kun on mustaa valkoisella, niin jaksan yrittää ehkä hieman enemmän kuin muuten ;)

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Kun kaikki vaihtuu uuteen

Viikko ja neljä päivää sitten, 30.1.2015 perjantaina, koitti mun ja Volnan aika kääntää sivua meidän elämässä, nimittäin muutto uuteen talliin. Alunperin muuttoa ehdotti meidän eläinlääkäri, koska Volnan iho-ongelmat ei ottanut parantuakseen. ( Nyt te kaikki ihmettelette, että niin mitkä? Ei hätää, se on seuraavan postauksen aiheena kun saan vaan viimeisetkin lausunnot eläinlääkäriltä käsiini..) 
Idan sekä hänen karvaturpien muutto tapahtui tammikuun alussa, ja sainkin jo silloin positiivisia uutisia, että mammalla olisi myös varattuna karsina samalla tallilla. Säästyttiin siis aika helpolla uuden tallipaikan etsimisessä. Nyt ajattelinkin kertoa muutosta ja siitä miten kaikki on muuttunut, kuvien avulla.

Mamma toista kertaa kärryssä mulla ollessaan. Pienen rupattelutuokion jälkeen käveltiin ihan nätisti koppiin syömään, eikä se matkan aikanakaan pahemmin siellä ollut riehunut.

Kopista ulos ja suoraan pihalle. Mamma pääsi tutustumaan tarhaansa sekä tarhanaapuriin, vanhempaan herrasmieheen. Naureskeltiinkin Idan kanssa, että siinä on oikeen mamma ja pappa katsomassa nuorten perään. 

Heti seuraavana päivänä Ida laittoi mamman töihin, ja tästä alkoikin meidän ensimmäinen uusi juttu. Vanhalla tallilla pidin mammalle täysvapaata muutaman kerran viikossa ( olosuhteiden pakosta ja omasta pelosta johtuen joskus jopa enemmän) Nyt Volna ei ole saanut nauttia kuin yhdestä kokonaisesta vapaapäivästään, eikä vapaapäivien vähyys oo näyttänyt kyllä pahemmin mammaa haittaavan, vaan päinvastoin; työmotivaatio on kaivettu vihdoin talviunilta!

Sunnuntaina päästin mamman juoksemaan kentälle vapaana, ja voi pojat se kyllä juoksi! En ikinä, ikinä olis voinu uskoa et tollasesta tankista lähtee sellanen voima ja liike kun tona päivänä. 

Vaikka Volnalla on ikää jo yli kahdenkymmenen, niin oon hehkuttanut kaikesta pienestä mitä mamma on oppinut muuton jälkeen. Me ollaan muunmuassa älytty;

..Juomaan automaattisesta vesikupista, josta mamma ei ollut koskaan ennen juonut. Joskin tämäkin aiheutti mulle varmaan muutamat harmaat hiukset, kun muuton jälkeisenä päivänä laitetut porkkanat kellui vielä maanantainakin kipossa, eikä sen jälkeen laitetut greenlinetkään näyttäneet auttavan asiaa. Kuitenkin, mamma älysi vihdoin miten kippo toimii, ja mä pystyin huokasemaan helpotuksesta.

... Käyttämään kurkistusikkunaa, vaikka se aluksi olikin hirveän pieni ja pelottava, verrattuna edellisen tallin avoimiin seiniin. 

.. sekä opittu hengailemaan karsinassa, vaikka ovi onkin auki. Nykyään en enää edes käytä pahemmin tuota narua tuossa turvana, jos mamma nyt yllättäiskin ja lähtis tutkimusmatkalle, ei tallissa oo mitään mihin se vois ittensä loukata ja ulko-ovet pidetään kuitenkin näin talvisaikaan kiinni.

Aluksi Blenda ja Prinssi tarhasi keskenään ja Volna yksin, mut koska Princen eroahdistuksesta johtuvaa huutoa ei jaksanut kukaan enää kuunnella, päätettiin Idan kanssa yhteistuumin laittaa mamma ja tamma samaan tarhaan, ja Prinssi poikamiesboxiin kahden muun ruunan viereen. Odotettiin jotakin suurempaa showta, kun tammat laskettiin yhdessä tarhaan mutta..

Tulos oli tämä muutaman ravikierroksen jälkeen. Siinä kohtaa taidettiin me kaikki neljä huokasta helpotuksesta. Prinssi ei enää huutanut, Volna sai kaverin ja Blenda jonkun, joka sillointällöin näyttää vähän kaapin paikkaa.

Ja tässä esimerkkikuva, miten meidän hevoset reagoi tuuleen, jolloin puut on taipunu 90-astetta maata kohden ja ihmiset meinas lähteä lentoon. Onhan se tietty hyvä sää vähän viilentyä ja ottaa aurinkoa yhdessä..

Tallilla kävi myöskin heti keskiviikkona kengittäjä. Mamman etukavioiden virheasennon kuulemma huomaa vielä, mutta muutosta parempaan on tapahtunut hurjasti. Manikyyrin lisäksi koko hurja kolmikko sai kenkiinsä kaveriksi tilsakumit, joten hyvästi korkokengät ja tervetuloa kunnon ratsastukset!
Volna on onneksi jo iänkin puolesta erittäin helppo kengitettävä, joten eipä tarvinnut pahemmin pelätä, että tapahtuisko jotain suurempaa katastrofia.

Ja sitten tulee ehkä se suurin muutos ja uuden alku. En edes tiedä mikä muhun meni viime syksynä, mut aloin pelkäämään ratsastamista ihan toden teolla. Ei mamma koskaan tehnyt mitään pahempia loikkia tai sivuhyppyjä, mut joku sen vaan laukas. Paljon mielummin keksin aina jonkun verukkeen, ettei mun tarvinnu mennä Volnan selkään. En häpeä myöntää sitä, koska jokasella ihmisellä tulee pelkotiloja, eikä niitä kannata sen enempää kätkeä. Luojan kiitos Volnalla oli kuitenkin mahtavat vuokralaiset, jotka kävi ahkerasti liikuttamassa mammaa ja tottakai minäkin tein sitten juttuja maastakäsin, liinanpäässä tai irtona kentällä. Silloin kun muutettiin, sanoin Idalle, etten edes ymmärrä mitä pelkään. Uutta paikkaa? vieraita maisemia? Hetkiä, jolloin tulee fiilis, että mitä jos? Silloin muistin, että Perniöstäkin me oltiin lähdetty kisoihin Volnan kanssa, otettu se traikusta ulos ja laitettu satula selkään ja lähdetty verryttelemään, ratsain. Ja aina me oltiin sieltä hengissä selvitty takas kotitallille, enkä edes muista, että Volna olis koskaan kisapaikoilla mitään säikkynyt.
Joten muuton jälkeisenä päivänä päätin, että nyt otan mahdollisimman pian härkää kiinni sarvista, enkä anna pelon voittaa tätä taistelua. Mä olin ennen luovuttanut liian helpolla ja nyt halusin vaan ottaa hevosenomistajana kaiken irti, enkä vain katsoa liinassa pyörivää hevosta. Ja niin mä tein.

Aluksi oli tarkotus mennä vain kävelemään läheistä peltoa ympäri, totuttaen mua taas hevosen selkään ja mammaa hangessa kävelyyn. Lopputulos oli se, että me baanattiin peltoa muutaman kerran eestaas täysillä laukassa. Idan ilme oli korvaamaton ja mulla oli koko loppuillan hymy korvissa. Pelkoa siis ei oikeasti ollutkaan ihan niin hankala voittaa..

Sitten käytiin jälleen ihmettelemässä pellolla ja mamma joutui jopa oikeasti vähän nostelemaan kinttujaan. Testissä ja kokeilussa oli uus ratsatusloimi, jolle tuskin tosin enää tänätalvena tulee käyttöä. Olin jälleen kerran varautunut, että kyllä mamma nyt vähintään ihmettelee  mikä kahiseva sen selän päällä oikein on, mutta ei. Heilutteli häntäänsä ja pöristeli ilosena menemään.

Yhtenä päivänä mentiin oikeesti vaan köpöttelemään kokoonpanolla mä ja mamma sekä Iipsu ja vauva. Älyttiin myöskin, et meillä on hevoset ollu melkein puoltoistavuotta samalla tallilla, ja tää oli ensimmäinen kerta ku ratsastettiin samaan aikaan. Edistystä!

Tänään tapahtui jälleen jotain todella hämmentävää; menin mammalla ilman satulaa. Oon tehnyt sen tasan kolmesti Volnan ollessa mulla, ja kaikki oli viime kesänä, kun pelästymisen riskit ja muut oli minimissä. Nyt mä tein sen keskellä talvea, aura-autojen ajaessa ohi ja ratsastin oikein kunnolla, ensimmäistä kertaa satulatta koskaan. Enkä antanut minkään ulkopuolisen haitata, vaan nautin täysillä. Näillä eväillä on hyvä jatkaa eteenpäin! 

Ja nyt kun tää kilometripostaus on saatu loppuun ja teidät takaisin kartalle meidän menosta on aika jatkaa eteenpäin. Selventääkseni vielä tallinvaihdos johtui siis mamman iho-ongelmista, eikä syynä ollut oikeastaan mikään muu. Edellisen tallinpitäjien kanssa olen edelleen tekemisissä ja aijon käydä sielä vielä jatkossakin. Muuttoa en olis osannut edes ajatella ilman eläinlääkärin ehdotusta, mutta en ole kyllä sitä katunutkaan. Kaikki on paremmin kuin hyvin ja mä oon hirveän iloinen :)))

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Mitä löytyy meidän harjapakista?

En tosin aijo osallistua blogitallin kisaan, vaan teen tämän postauksen huvikseni ( ja siksi, että jouduin siivoamaan vihdoin Mamman harjapakin..)

Volnan harjapakkina toimii Biltemasta ostettu työkalupakki. Tää on huomattavasti halvempi kuin oikeat harjapakit, ja meidän puskakäyttöön ihan tarpeeksi siisti ja toimiva.

Vasemmanpuoleisessa kansilokerossa majailee rulla idealisidettä, sekä muutama valmiiksi leikattu pala, jota oon hätätapauksissa kiertänyt suitsiin jos mamma on onnistunut hankaamaan naamansa rikki suitsien alta. Onneksi näille harvemmin tulee käyttöä..

Oikean luukun alta löytyy meidän lettarit, sekä harjakampa. Näitäkin käytän aivan liian harvoin, ehkä kerran kolmessa kuukaudessa.

 Pakin avattua näkymä on tämä. Päälilokerosta löytyy harjallinen ja harjaton kaviokoukku, sakset, kavio- ja pääharja sekä jokaiselle hevosenomistajalle tuttu ja turvallinen helosan. Saksia käytän lähinnä karvojen ja hännän sekä harjan siistimiseen ( luonnollisesti..) ja helosania mamma saa sillointällöin suupieliin sekä pieniin ihomuutoksiin.

Meidän suurilukuinen harjasaldo. En iteseasiassa oo koskaan ymmärtänyt sellaista ihmeellistä harjojen hamstrausta. Me ollaan yli vuosi pärjätty näillä ja pärjätään samalla määrällä varmaan siihen asti kunnes mammasta aika jättää. Löytyy kovaa, pehmeää ja puolikovaa harjaa sekä turpeessa piehtaroivan hevosen pelastus; pölyharja.

Piikkisukaa, kumisukaa sekä massan mukana ostettu Magic Brush, joka on kyllä ollut korvaamaton apu kurakeleillä!

Harja-/häntäharja. Mulla on pieni pakkomielle harjata Volnan häntä ja harja päivittäin niin, että se on takuton. Toisaalta positiivista se vain on, eipähän koskaan tallissa ole odottamassa hevosta, jonka häntä on yhtä suurta rastatakkua. ;)

Hikiviila (jolle tosin näin talvisin ei oikein käyttöä ole) sekä rautainen hikiviila, joka on oiva apu myöskin karvanlähdön aikaan..

Ja tässä vielä koko harjapakki sisältöineen ja edes jotenkin putsattuna. ( oi miksi, miksi en ottanut ennen-kuvaa, niin olisitte nähny todellisuuden..)

Jossainkohtaa olis tarkotus ostaa kokonaan uus harjasetti, ei toi sininen oo oikein meidän väri, mut toisaalta ketäpä sitä tuolla katselis ja pääasia kuitenkin on, että ne ajaa asiansa :)
Ens postauksessa onkin sit luvassa jänniä uutisia, ja hieman fiiliksiä tästä vuodesta ;)

torstai 22. tammikuuta 2015

Rakkaudessa vaikeinta on luopuminen

Maanantaina jouduin luopumaan elämäni ihanimmasta kissasta. Lucifer pääsi jahtaamaan hiiriä pilvien päälle ilman kipuja ja ongelmia. En edes tiedä mitä kirjoittaa.

Lusse 29.9
29.9.2014 mun elämääni asteli pieni, hieman nälkiintynyt kissanpoika, joka huusi kuin hyeena koko matkan tallilta kantokopassa kotiin, mutta uskaltautui nopeasti kuitenkin lähteä tutustumaan paikkoihin uudessa kodissaan. Jo ensimmäisenä yönä tää pikku hurmuri tuli sänkyyn mun viereen peiton alle nukkumaan, ja siinä se nukkuikin joka ikinen yö. 


Yhtenä marraskuisena aamuna huomasin sen oksentaneen matoja mun lattialle. Lusse oli siihen mennessä madotettu täysin ohjeiden mukaan, niinkuin kissanpentu kuuluukin. Siitä alkoikin sitten meidän alamäki. Soittelin viikottain eläinlääkärille itku kurkussa, että mitä tehdä kun sen maha on kuin jalkapallo ja ruoka tulee samantien läpi. Matokuuria matokuurin perään, välillä vähän muita lääkkeitä, että saatiin vatsa rauhoitettua. Joulukuussa luulin jo olevani voiton puolella, kunnes kastoroinnin yhteydessä Lusselta löydettin napatyrä, joka oireili heti kun sitä painoi. Ja niin jatkui murheet ja huolet. Jossain kohtaan vaihdettiin täysin viljattomaan eläinlääkärin kuivaruokaan, annettiin B12-vitamiinia niin piikin, voiteen kuin pillerinkin muodossa ja toivottiin vain parasta. 


Nyt tammikuun alussa vein Lussen eläinlääkäriin uuden vitamiinipiikin toivossa, mutta kotiinviemiseksi sainkin paljon itkua ja mietittävää; Tutkimuksista oli löytynyt synnynnäinen munuaisvika, ja pitkälle edennyt matotartunta oli tehnyt tehtävänsä suolistossa ja vatsassa. Eläinlääkäri varmasti tiesi, etten ole valmis Lussesta luopumaan, joten lohduttavimmat sanat hänen suustaan olivat vain " Jos vatsa menee vielä heikommaksi, on syytä päästää kissa nukkumaan ikiunta". Joka aamu mä heräsin siinä pelossa, että se vatsa olis ollu huonompi. Joka kerta töistä tullessa mä menin ekana katsomaan vessaan kissan hiekkalaatikolle näkyskö muutosta. Ja sit jokupäivä siellä näky. Samantien soitto eläinlääkärille, ja yhteistuumin tultiin siihen päätökseen, ettei enää ole järkeä kiusata, ei kissaa eikä mua.
Ja niin pääsi maanantai illalla Lucifer rauhallisesti nukkumaan ikiuneen, lempilelu vieressään ja mun kyyneleet turkissaan.
Viimeinen yhteinen kuva vain hetkeä ennen erottamista.

Tää vähän alle puolivuotinen oli ehdottomasti mulle raskain, mut myös antavin ajanjakso. Murehdin, stressasin ja itkin enemmän kuin ikinä, mut toisaalta mulla oli aina kotona odottamassa mun pieni karvapallo, joka osas lohduttaa purisemalla ja tulemalla viereen makoilemaan tai rapsutettavaksi. Nyt sitä ei oo enää. Ja sen ajatteleminen sattuu ja paljon. Mulla ei oo enää ketään kotona odottamassa aina yhtä innoissaan kun tulen, mua ei ketään enää herätä pehmeällä tassullaan, eikä kukaan enää kehrää mun sylissä kun istun koneella. Rakkaudessa vaikeinta on luopuminen, mut nyt oli mun aika miettiä eläimen parasta, eikä vaan omaa napaani. 

Nuku rauhassa mun oma taistelijani.

Ja pahoittelen, en jaksanut nyt alkaa pahemmin muokkaamaan kuvia, niiden kattominen on vielä liian arka paikka..

perjantai 2. tammikuuta 2015

Mitä ihmettä on tapahtunut?

Viime postaus on julkaistu lokakuun alussa. (Ei siitä nyt oikeasti niin kauaa voi olla! Mutta kyllä siitä vaan on..) 
Joten mitäs ihmettä siinä välissä on tapahtunut? Voin kertoa, että paljon iloa ja onnistumisia, mutta myöskin aivan liikaa surua, huolta ja epäonnistumisia. Kuitenkin, ollaan mamman kanssa (ainakin vielä) molemmat hengissä, joten eiköhän se oo tärkeintä. Nyt pieni kooste (jälleen) mitäs kaikkea meillä on syksy pitänyt sisällään.

Irtojuoksutusta..
Hyppäämistä..
Luottamusharjoituksia..

Ratsastamista..

Poseeraamista..
Hölmöilyä.. 


Joulukorttikuvia..
Sekä venyttelyä..
  Tässä meidän syksy hyvin tiivistetysti. Tein uudenvuodenlupauksen, että nyt pyrin oikeasti suoltamaan tätä tekstiä tänne edes kerran viikossa. ( No okei vähintään joka toinen viikko!) Niin pysytte vähän paremmin kärryillä mitä meillä vanhainkodissa tapahtuu. Seuraavassa postauksessa avaankin sitten vähän surun ja murheen aiheuttajia.




torstai 9. lokakuuta 2014

Kesä meni, syksy tuli


Taas on hiljaisuutta jatkunut luvattoman kauan, mutta turhaan edes pyytelen anteeksi, kun en kuitenkaan parantaisi postaustahtia..
Kuitenkin kesä meni ( taas kerran..) liian nopeasti ja nyt on syksy ja syyssateet rantautuneet Turkuun. Mutta en voi valittaa, sillä pian tulee ( toivottavasti) talvi ja kunnon lumi, jolloin pääsee hankitreenien ja hiihtoratsastuksen makuun!
Nyt kuitenkin palataan kesän tapahtumiin kuvien ja pienten selostusten muodossa, eli mun kesä tiivistettynä on koostunut;


 Valmistumisesta..
1. Kauan odotettu lukiosta valmistuminen. Arvosanat ei olleet päätä hipoavat, mutta kuitenkin koulu käytiin kunnialla loppuun.
2. Idan ja Emmin valmistujaislahja mammalle. Maailman rumin glitterinen riimu, jota edes tallin omistaja ei suostu laittamaan Volnan päälle tarhattaessa.


 Eläimistä..
1. Olin viikonlopun hauvavahtina maailman ihanimmalle koiralle.
2. Irtohypytettiin Volnaa kesäkuussa, lopetettiin tyytyväisinä hieman yli metriin.
3. Kaverillani on lampaita pihallaan joka kesä, joten tässä me Iinat poseerataan. 
4. Ostin mammalle korvahupun, näytetään kerrankin (edes vähän..) edustavilta!
5. Toinen kaverini on lomittajana eräällä tilalla ja pääsin sinne rapsuttelemaan lehmiä. Ne oli sellaisia suloisuuksia ja linssiludeja etten kestä. ( miten musta tuntuu et kaikki mun kaverit on jyväjemmareita..?) 
6. Kävin kesällä myöskin kerran kalassa, mun hurjaakin hurjempi saalis.



Ajelemisesta..
1. Mitä olisi kesä ilman yöllisiä ajoretkiä ympäri varsinais-suomea? 
2. Ajoin ensimmäistä kertaa traktoria!


Kannustamisesta..
1. Ensiksi kannatettiin Saksa voittoon jalkapallon MM-finaalissa.
2. Ja myöhemmin kannustettin susijengiä koripallossa.


Uittamisesta..
Meillä on tallin lähellä järvi, jossa käytiin ennen pahinta sinileväkautta uimassa hevosten kanssa. Eipä olis uskonut, ettei mamma ollut koskaan vedessä polskinut. 


 Ystävistä..
1. Minä, Sanna ja Terhi iloisina lähdössä jeesustelemaan.
2. Tanelin kanssa rentoutumista homemade sängyssä isosleirillä. 
3. Maailman parhaan Emmin kanssa risteilemässä.
4. "Pikkuveikkaeikka" Jarno ( kerrankin keskittyneenä ajamiseen..)
5. Ramin ja mun lempitekeminen koko kesän ajan, makoilu!
6. Kaimat ( tai jos toiselta Iinalta kysytään, niin kuomat..) leireilemässä.


Leireilystä..
1. Juhannus vietettiin kaveriporukalla Lootholman leirintäalueella, oli ihan mahtavankamala reissu!
2 & 3. Taiteellisia maisemakuvia eri leireiltä.
4. Kesän starttasi viikko riparilla, mahtava porukka ja apua, viimeiset 90-luvulla syntyneet on nyt saaneet naimaluvan!


Maastoilusta..
1. Idan ja Prinssin kanssa tutkimassa uusia reittejä.
2. Kaatosateessa testailemassa uutta sadetakkia.
3. Hieman aurinkoisempana päivänä maastakäsin tukihevosena toisen tallilaisen kaverina.
4. Heijastimet on taas löytynyt kaapinpohjalta ja otettu käyttöön pimeneviä iltoja ajatellen.


Verhoilusta..
Verhoilin siis isältä löytyvät tuolit, koska oon aina vihannut tota kamalaa ruskeanoranssia kangasta. Perinteinen Before- ja After-kuvat.


Ratsastamisesta..
1. Valmentaja kävi pitkästä aikaa jälleen laittamassa meitä ruotuun.
2 & 3. Nita ja Nona napattiin perniöstä mukaan yks kesäpäivä ja molemmat pääsi ratsastamaan mammalla. Oli kuulemma hieman muuttunut, toivottaavasti vaan positiivisempaan suuntaan ;)
4. Samaisesta valmennuksesta. Tehtiin laukkatyöskentelyä valehtelematta yli puoli tuntia, ja vasta viimisten minuuttien aikana mamma saatiin laukkaamaan niin, että kaikki oli tyytyväisiä.


ilotulituksesta.. 
Turun päivän kunniaksi keskustassa oli järjestetty ilotulitus, ja tottakai me käytiin se kattomassa ja arvostelemassa!




Uudesta lemmikistä..
Hän on siis Karhukallion Lucifer eli tutummin Lusse. Tallikissan yksi pennuista, joka loppujenlopuksi päätyi asustelemaan mun nurkkiin. Maailman valloittavin ja ( ainakin vielä) helpoin pentu mihin oon hetkeen törmännyt. Nukkuu, syö ja leikkii kun vanha tekijä, ja kehrää sylissä aina kun ehtii. 

Näin kului siis mun kesä näin tiivistetysti. Postausideoita olisi vaikka kuinka, mutta kuvien puuttuminen ärsyttää. Se ainoa kuvaaja, joka mua jaksoi tulla kuvaamaan, muutti pois paikkakunnalta, joten nyt ei ole toivoakaan, että saisin esimerkiksi ratsastuksista kuvia..