torstai 24. lokakuuta 2013

kuva kertoo enemmän kuin sanat yhteensä

Niinkun varmaan osa huomasikin, on blogin ulkoasua hieman muuteltu. Suurimpana muutoksena varmaankin uusi banneri ( hienoa työtä Iina..) sekä aivan uusi nimi! Jatkossa blogi keskittyykin lähinnä vain tammamammaan, mutta satunnaisesti postauksia tulee myös muista aiheista. Toinen muutos on vasemmalla olevat infosivut musta ja Volnasta, jotka tosin ovat vielä pahasti kesken..

Ajattelin aikanikuluksi ja kipeyden kunniaksi koota pienen kuvasarjan mun ja Volnan muistoista, niin epäonnistumisten kuin onnistumistenkin osalta. Yritin saada kuvat edes jonkinnäköseen aikajärjestykseen, mutta katsotaan miten onnistuin.
Nauttikaa ja naurakaa.



 Ensimmäinen estetunti Volnalla sen jälkeen kun aloitin valmennuksen. En muista tunnista mitään muuta kuin sen, että laukattiin varmasti 10 minuuttia pääty-ympyrällä ennnenkuin päästiin edes hyppäämään. Varmasti vieläkin yksi mun raskaimmista tunneista.
 Samalta tunnilta, mun mielestä vaan yks hauskimmista kuvista mitä meistä löytyy. Ja Volna on myöskin ainoa mun hevosista, joka on päättänyt kieltää 30cm esteelle. Noloa.

 Surkean kuuluisa sienihyppy numero 1. Volnahan ei siis itse katso pahemmin paikkaa mistä hypätä, vaan hyppää mistä tahtoo ja tässä on tulos. Taisin myös olla silloisista valmennettavista ainoa, ketä ei koskaan tippunut näistä. Lähinnä nämä vaan nauratti. Niin mua kuin muitakin.
Meidän nimikkohuopa ;) Huovassa siis lukee: Milloin ruoka-aika? Mikään muu ei ois voinu kuvata meitä paremmin kuin tämä. Ottaen huomioon kuinka monelta tunnilta meinasin myöhästyä, koska olin syömässä, tai moneltako tunnilta myöhästyttiin, koska Volna söi.
Kevät 2008 ja sienien luvattu vuosi jatkuu..

 Kesän 2008 leirin sieninäyte..

 Yksi söpöimmistä kuvista, mitä meistä on. Ihme laama<3 Nää oli myöskin aikoja, milloin aloin työstää Volnaa kunnolla ilman satulaa.

 Syksy 2008 ja ensimmäiset onnistuneet lisäykset. En olis voinu olla mammasta ylpeämpi silloin!

Myöskin samalla tunnilla koin ahaa-elämyksen miten hevosta ratsastetaan oikein muotoon. Ja ensimmäistä kertaa pystyin sanomaan, että Volnan laukka pyöri.
 Syyskuu 2008 ja ensimmäiset yhteiset koulukisat. Jälleen kerran, olin niin ylpeä siitä että a) päästiin paikanpäälle ja b) saatiin näyttää kaikille mitä oltiin opittu alle vuodessa.
Joulukuu 2008 ja pukuratsastusta. Tää oli ideana meidän mielestä niin ''Hienoa ja uutta''. Mutta pääasia oli että pidettiin valmennusporukalla hauskaa.Meidän puvun ideana oli olla poro emä ja varsa tai jotain sinnepäin..
Leiri 2009 ja koulutuuppauksen salat. Huomatkaa mätsäävä satulahuopa ja toppi;)
Tässä oli myöskin yksi syy miksi meinattiin aina myöhästyä tunneilta.. Näitä kuvia multa löytyy joku miljoona, mutten voi sille mitään, että poni on nii söpö kun nukkuu!

Yksi onnistuneimmista estekuvista ja estetunneista ikinä. Volna toimi lähestulkoon pelkällä istunnalla, ja sitä sai kerrankin oikeasti pidättää.

Tässä kuvassa on tiivistetysti koko tunnin ( ja melkein koko valmennuksen) fiilis. Volna korvat hörössä ja mä nauravana kyydissä.

 Harvoja onnistuneista hypyistä otettuja kuvia. Mamma näyttää niin iloiselta:)
 talvi 2009

 Viimeinen valmennusviikonloppu, ja ensimmäinen ( ja tähän mennessä ainoa!) tippuminen Volnalta. Olin vielä ennen tuntia kehunut kaikille miten en oo koskaan tippunut Mammalta..
Ja sen jälkeen en tiedä kumpaa jännitti este enemmän, kuskia vai hevosta. Kuitenkin, sienihän sieltä tuli.

 Kesä 2013 ja pitkästä aikaa turvallisessa satulassa. Tolloin oli hirveän kuuma ja kamalasti paarmoja, mutta olin silti niin onnellinen siitä, miten hevonen jaksoi työskennellä ja siitä kuinka kivaa meillä oli. Tässä kuvasssa Volna ei edes näytä itseltään.

Ja viimeisenä mun lemppari yhteiskuva koska tässä välittyy vaan kaikki mitä meidän välillä on. Toi tamma on mulle enemmän ku kaikki kaikessa ( kuulostaapa teatraaliselta) ja mun mielestä tää on vaan kuvana ihan hirveän nätti!

Päätin tehdä vielä erikseen mahdollisesti sienipostauksen, koska jos olisin laittanut ne kaikki kuvat tähän, olis postauksesta tullut ihan jumalattoman pitkä.
Tässä kuitenkin pähkinänkuoressa hieman meidän historiaa ja niitä kuuluisia epäonnistumisia, vaikka nyt tuntuukin, että enemmän tässä on hyviä kuin huonoja kuvia, mutta ei voi mitään.

torstai 17. lokakuuta 2013

Varusteurheilua(ko?)

Aluksi infoa, eli blogin ulkoasu on päässyt hieman muuttumaan, suurimpana muutoksena varmaan uusi banneri ja täysin uusi nimi!
Oikeasta sivusta löytää pienen infopaketin musta ja Volnasta, ne tosin ovat vielä pahasti kesken. Oikealla on myöskin laskuri, että montako päivää menee ennenkuin Mamma muuttaa :)

Multa on useammin tultu kysymään, että mitä aijon ostaa/ mitä olen jo ostanut Volnalle. Iso osa ihmisistä myöskin ihmettelee, että miksi ostan kaiken valmiiksi, mutta helpompaa se nyt on kun on vielä rahaa ja aikaa ;)
Suurinosa tavaroista onkin jo tallilla, mutta kerron niistä sitten kun olen saanut ne kuvattua, eli tähän postaukseen tulee vain tavarat, mitkä löytyivät kotoa.

Sitä ennen voin kertoa, että Volnan uusi koti on nyt varmistunut. Se sijaitsee Littoisissa, Turun liepeillä. Pieni yksityistalli missä on 10 hevosta Volnan lisäksi, sekä yksi maailman söpöin vuohi. Miljoonaa kissaa unohtamatta. 
Tallilla on kaksi valaistua kenttää, lämmitetty satulahuone, pesupaikka kesäisin, loimille omat tilat sekä mahtavat maastot. Volna saa olla sielä koko päivän ulkona, tulee sisälle ainoastaan yöksi, sekä siksi ajaksi kun sitä harjailen ja varustelen. Mamma ei voi siis olla rakastumatta tähän paikkaan. Siellä saa paljon porkkanoita, useaan kertaan päivässä heinät sekä muut rehut. Sekä tietysti hirveästi rapsutuksia ja halailuja, mitä nyt yhtään tallilaisia tunnen.
 
Mutta asiaan, ensiksi;

1. Harjapakki, joka sisältää kaiken olennaisen, löytyy kaviokoukku, piikkisuka,kumisuka, pölyharjaa, kovaa ja hiukan pehmeämpää harjaa, kavio- ja pääharja, suti kaviorasvalle, hikiviila sekä ah, jumalani piikkiviila, jolla lähtee maailman parhaiten talvikarva sekä ylimääräinen hiki ja vesi hevosesta. 

2. Sieniä löytyy yhteensä viisi, jolle jokaiselle on oma käyttötarkoitus. Nahkaa huollan Pharman Leather Dream voiteella, joka puhdistaa ja hoitaa samalla kertaa. Olen myöskin varannut muutamia pyyhkeitä tallille eri tarkoituksiin.

3. Lettareita, paljon lettareita. Vaikka Volnan harja onkin tällähetkellä aivan järkyttävä, mutta heti kun oon saanu sitä hieman saksittua ja siistittyä on näille käyttöä!


1. Tällähetkellä mulla on Volnalle varattuna ketjunaru, sekä jossain vaatehuoneen perällä pitäisi olla yksi normaali riimunnaru, mitä voisin käyttää. Aluksi suunnitelmissa on kuitenkin taluttaa Mammuttia ketjulla, just in case.

2. Pahojen ja laiskojen päivien pelastus, delta! Käytän tätä siis silloin kun en jaksa ratsastaa, vaan juoksutan Volnan, kätevin kapistus mitä hevoselle on keksitty!

Lopuksi vielä mun aarteet( satulahuopien lisäksi),tammamamman riimut !
1. Mun löytö, joka on ihanan värinen, ihanan tuntuinen ja ylipäätään ihana! Tulee käytettäväksi Volnalle luultavasti "Hieman hienommaksi riimuksi"..
2. Järkytys, jonka joskus oon voittanu jostain kisoista, kurariimu tarhaan, ei oo väliä vaikka Tamma päättäis tän tuhota. ( toivottavasti tuhoais..)
3. Normaali tarhariimu, näyttää hirveen mustalta kuvassa, mutta ruskea se on.
4. Mun rakkauspakkaus <3 Nahkariimu, jota käytetään kuvaustilanteissa, kävelylenkeillä yms.

Siinä oli siis jotain varusteita, vielä kotoa löytyy normaali musta joustosatulavyö sekä ruskea loimivyö. Toisessa osassa kuvataankin sitten mun miljoona satulahuopaa sekä Volnan loimet.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

yksinäisyyden tyyssija

En oo koskaa ollu yksinäinen, tai niin mä luulin. Mulla on aina ollut mahtava tukijoukko niin kotona, koulussa kuin muuallakin. Mutta nyt ensimmäistä kertaa tunnen, että kohta 'muualla' on jäämässä pois. 
Vanhat kaveripiirit on hajoamassa tai jo hajonneet, menin minne vaan ni joku on ottanu mun paikan piiristä ja mä oon ulkopuolinen, ei kirjaimellisesti, mut siltä se tuntuu. Mulle ei enää soiteta että mitä teen, missä meeen, vaan tuun aina jonkun siivellä.
Siksi oon alkanu arvostaa kotona olemista. Täällä mun ei tarvii selitellä miksei tuhannetta kertaa kuullut vitsit enää naurata, miksei mun kiinnosta olla tietyssä paikassa tappamassa aikaa joka päivä tunteja tai miettiä, et miks mä en tunne enää olevani osa sitä maailman mahtavinta porukkaa, jossa mä joskus, paskanpuhumisesta ja selkäänpuukottamisesta huolimatta, viihdyin paremmin kuin ikinä ennen.
Nyt mulla on, luojan kiitos, vielä koulu, jossa oon saanut ympärille maailman ihanimman tyttöporukan, joka koostuu yhdesstä maailman myrtseimmästä nuoresta, sen iloisesta tyttöystävästä, yhdestä nyrkkeilyä harrastavasta tehotytöstä, entisen seurakuntapappini hieman hitaasta pikkusiskosta sekä yhdestä rastapäästä, jonka nauru pelastaa päivän kuin päivän.
Mutta silti päiväni koostuvat lähinnä ympyrästä koti-koulu-koti-ulkopuolinen aika-koti. Ja kun musta ei saa kotirottaa tekemälläkään. Jos saisin päättää, olisin kokoajan menossa jossain, jonkun kanssa, matkalla jonnekin. Pääasia olis että viihtyisin. Nyt en viihdy.
Jo pelkästään se, ettei mulle infota tai mua ei sinäänsä huomioida, ei sillä että olisin koskaan ollut huomion keskipiste tai edes halunnut olla, saa mut tuntemaan itteni ihmiseksi., jonka ei kuulu olla sielä missä on, valitettavasti.
Pelkään eniten sitä, että se Iina, kenet mä ja kaikki muut tunsivat, katoaa. Ja tätä menoa se käy aika pian. Mä en naura enää niin paljoa kuin ennen, en oo enää äänessä, vaan syvennyn mielummin näpräämään kännykkää, yksinkertaisesti sillä verukkeella ettei mulla olis asiaa. Olishan mulla.
Tekis mieli huutaa ihmisille päin naamaa et hei; tässä mä oon huomaakste? Ja sitten kun mä suuni avaan ja sanon jotain, se noteerataan puhumalla päälle tai vaihtamalla aihetta. Ehkä se on syy miksi oon hiljaa ja huomaamaton.
Toinen asia mikä on nyt vasta tullut ilmi on vastaamattomuus. Jos mä laitan viestiä tai soitan, oletan että, edes jossain kohtaa, siihen viestiin vastataan tai soitetaan takaisin. Mitä jos näin ei käykään? Sekin viestii jo tarpeeksi siitä, ettei vaan ihmisiä enää kiinnosta.
Luvatusta piti ennen pitää kiinni, eikö? Ei enää, jos ihmiselle tuleekin yhtäkkiä jotain mielekkäämpää tekemistä niin lupaukset voi unohtaa. Nykymaailma on perseestä.

''Rautatieasema maanantaina ruuhkaisa
Kaikilla tuntuu olevan kiire ja suunta
Mä oon ulkopuolella vaik seison sisällä
Jos oon jo kotona miten voi olla koti-ikävä
Mitä tarkoittaa jos ei tarinaan kuulu
Jos puhaltaa ikkunaan mut se ei ees huurru
Onko tää kaupunki täynnä elävii kuolleita
Vai katselenko kuvaruudun toiselta puolelta

Jos mä oon oikee

Miks kadulla mun läpi kävellään
Jos oon oikee
Miksen muista omaa nimeänikään
Kai mä hengitän''

Tällähetkellä mun olo on just tota. 
Kuitenkin yks asia ei mussa muutu, mä yritän, kovemmin ku koskaan, ajatella positiivisesti. Marraskuun viimeinen päivä maailman ihanin, pyörein ja pörröisin tammamamma tulee kotiin. Sillon mulla on taas pakopaikka, mihin paeta kun mikään ei kiinnosta, talli.
Koulu loppuu maaliskuun lopulla, jolloin mulla on kaikki maailman mahdollisuudet vaan kadota muutamaksi viikoksi tai kuukaudeksi. 
Joten ehkä tää tästä, vaikka ilman ystäviä ni mä en masennu. Piste ja Amen.