Hei, hei mitä kuuluu?

Täällä taas!
Mitään ihmeellistä tosin ei ole edes tapahtunut, ainakaan hevosrintamalla. Ylppärit on vienyt multa suurimmanosan voimia, ja vielä kun koulussa on kaksi kurssia samaan aikaan käynnissä, niin eipä sitä energiaa juuri muuhun riitäkään. Huomenna olis ylppäreiden osalta viimeinen rutistus ja sen jälkeen jäädäänkin vain odottelemaan tuloksia ( ja suorittamaan viimeiset kurssit hyväksytysti loppuun..)
Halusin kuitenkin tulla jakamaan teille mun viimeviikon lauantain valmennuksesta jääneitä mietteitä.
Meidän tallilla käy siis n. kerran kuussa kouluvalmentaja, jonka kanssa olis nyt sitten tarkotus lähteä harjoittelemaan. Joskin tottakai kuusta jää sitten se n.30 päivää omatoimista treeniä, mutta saadaanpa aina sillointällöin joku muu kertomaan miten meillä menee.

tästä siis lähdettiin, runsaalla kädellä taivutusta sisälle..

Tosiaan viimeviikon perjantaina tänne yllätti takatalvi, joten kenttä oli aivan kamalassa kunnossa; kova, luminen ja täynnä kuoppia. Ura oli kuitenkin ehtinyt jo muodostua ja vähän jopa sulaa, joten tunti mentiinkin sitten vain uralla, mikä ei tosin ainakaan mua haitannut yhtään, ratsastin nimittäin 39 asteen kuumeessa.. Aloitettiin ihan vain jumppaamalla Volnaa niin, että se saataisiin taipumaan ja käyttämään selkäänsä. Taivutettiin sisällepäin, ja heti kun mamma taipui omatoimisesti, helläsin minä taivutuksen voimaa. 

ja samaa ravissa..

Volna tajuskin tämän yllättävän nopeasti, ja saatiin muutamia hyviä taivutuksia ihan pienellä käden liikkeellä. Ravissa jatkettiin samaa hommaa ja asetettiin kulmissa aina hieman enemmän. Volna omaksui hyvin pyydetyt asiat, ja kulkikin ajoittain pätkiä todella hyvässä, pyöreässä ja ennenkaikkea, rehellisessä muodossa.
Laukkaa harjoitettiin lähinnä niin, että Volna nostaisi laukan pelkästä istunnasta ja no, niinhän se sitten tekikin. Saatiin aikaiseksi hyviä laukkapätkiä (  niin että me oikeasti _laukattiin_ jopa käyttäen ihan kunnolla takajalkoja..) sekä kunnon ravipätkiä, niin että mamma ensimmäistä kertaa ikinä, minä selässä istuen, ravasi kunnolla ponnekkaasti eteenpäin.

sitä PYÖRIVÄÄ laukkaa..

Tulinkin tunnin jälkeen siihen tulokseen, että Volnalta löytyy aivan mieletön liike, kukaan ei vaan koskaan jaksa/uskalla/viitsi tuoda sitä esille. Nimittäin mamma kyllä osaa liikkua! Toinen mitä valmentajan kanssa huomattiin on se, kuinka paljon Volna korkeasta iästään huolimatta tykkää työnteosta. Tunnin jälkeen molemmille, niin ratsastajalle kuin hevosellekin, jäi hyvä mieli. Nyt tiedän taas hieman paremmin miten juuri tuota hevosta ratsastetaan, ja ennenkaikkea, mitkä ovat mun omat virheet, jotka sitä liikkeen esilletuomista ja kunnon ratsastusta estää.

ja lopputunnista tulos oli tämä. Volna hienona, mulla katse aivan väärään suuntaan..

Nyt suunta on vain ylöspäin, ja sittenkun ollaan saatu treenit kunnolla pyörimään niin voi olla, että meidät nähdään vielä joskus jossain koulukisoissa. Aika näyttää ;)
 Jälleen pahoitteu kuvien laadusta, kamera sotii nyt oikein urakalla vastaan..

kevät, onko se vihdoin täällä?

Hiljaiselo jatkuu.. Joskin nyt se ei johdu koneesta, eikä netistä, vaan yksinkertaisesti siitä, ettei mitään mainitsemisen arvoista ole tapahtunut. 
Postausehdotuksia otetaan siis vastaan.
On ollut ihana jo muutamana päivänä herätä siihen, kuinka aurinko paistaa ikkunasta heti aamulla sisään. Lumet on kaikki sulanut jo pois, linnut laulaa ja puut alkaa versoamaan. Ah, kevät on ehkä vihdoinkin täällä!

Kyseinen valoilmiö tuolla taivaalla on myöskin nostanut huomattavasti mun omaa ratsastusmotivaatiota, sekä myöskin selkäytimessä vallitseva ratsastamisen pelko alkaa pikkuhiljaa kadota. Ja nyt kun ajattelee, eihän siihen ole ollut missään vaiheessa edes mitään syytä. Mutta ihminen pelkää sitä, mitä se ei tiedä. Joten ehkä mä en oo vaan tiennyt että hei; mä voin luottaa Volnaan myöskin silloin, kun oon siellä selässä. Eihän se nyt ketään tahallaan alaskaan heitä. Onhan se sentään meidänkin tallin rauhallisin nelijalkainen.
Kuitenkin nyt tavoitteena on se, että ei niinkään hevosen, vaan ihan mun itteni takia mä kiipeän joka päivä mamman selkään,vaikka vaan kävelemään. Ja sitten lisätään liikutusta raskaammaksi pikkuhiljaa ja aletaan muokata vapaapäiviä treenipäivien väliin. Nyt tämänkuun tavoite on vain saada multa pelko pois, ja volnalle hieman notkeutta, rautatangon kanssa kun on huomattavasti epämiellyttävämpi treenata, jos vertaa vaikka ihan muoviputkeen.
Kuitenkin tuossa viikolla koin jonkin ihmeellisen mielenvian, ja päätin että meen mammalla ilman satulaa ( joskin juoksutin Volnan eka sivuohjien kanssa, jotta mamma sai turhat pöllöenergiat pois). Ja muistin juuri, että miksi perniöaikoina menin sillä niin paljon satulatta. Istuminen ja sen kautta kulkevat avut olivat huomattavasti paremmat ja Volnakin näytti tykkäävän, kun mahan alta ei mene vyötä tai selässä ole jotakin nahkahärpäkettä ja huopaa. Joten tämän kuun tavoitteeseen kuuluu myöskin niin yksinkertainen asia kuin se, että mehän muuten mennään ihan kunnon treeni ilman satulaa.

Kuvasaldo on jälleen lähes minimaalinen, noita kuvaajia kun on hieman harvakseltaan tallilla, mutta tässä on nyt sentään jotain..

Ps. Volnan lihoaminenkin on selvästi tyssännyt, sillä sain viikolla hakea sille 10 cm lyhyemmän vyön, kun vanha oli oikeasti liian pitkä.

Elämäni ihmiset part. 1

Eli ajattelin nyt luoda ainakin kolmiosaisen postauspätkän, jossa esittelen hieman paremmin elämäni tärkeimmät ystävät ja jokaiselle annan ihan oman postauksen.
Ensimmäinen ihminen oli oikeastaan aika itsestäänselvyys, nimittäin ehdottomasti elämäni tärkein ystävä, kaveri, mies, välillä melkein jopa kuin oma pikkuveli, eli Jari, joskin tutummin Jartsa.

Tais olla vuoden 2009 kevät, kun silloiseen sosiaalisen median tyyssijaan eli irc-galleriaan erääseen hevoskuvaani ilmestyi silloin tuntemattomalta pojalta jokin naseva kommentti, luokkaa; ei ruualla saa leikkiä. Ja siitä se sitten oikeen lähti. Aluksi juteltiin vain toistemme kuvissa galleriassa, tai no, lähinnä vittuiltiin ja irvailtiin. Muistan sen, että ekan kerran taisin Jartsan nähdä oikeasti face-to-face kauppakeskus myllyn parkkihallissa, kun juuri mopokortin saanut pieni oranssitukkainen poika keuli pitkää käytävää edestakaisin.
Seurustelin tuolloin Jartsan silloisen kaverin kanssa, joten pikkuhiljaa välimme lähentyi, nähtiin useammin ja loppujenlopuksi poikaystävä lähti mutta Jari jäi. Ja hyvä niin, sillä en mistään hinnasta suostuis tosta miehestä luopumaan.

Tälle miehelle voin kertoa oikeasti kaiken maan ja taivaan väliltä, hänen vanhemmat on mulle kuin toiset äiti ja isä, ja tunnen, että olen aina tervetullut vierailulle.
Jarin kanssa oon saanu kokea yhtä sun toista, sillä ollaanhan me tavallaan kasvettu yhdessä aikuisiksi vanhemmiksi.
Jartsan ansiosta oon saanu olla oma itteni, uskaltanu kysyä, joskus hieman tyhmiäkin, mieltäpainavia kysymyksiä sekä tutustunut mahtaviin ihmisiin, joista osa on edelleen läsnä mun elämässä, toiset enemmän ja toiset vähemmän.
Vaikka meidän suhde ei sinäänsä ole muuttunut juuri yhtään, sillä vittuilua ja nälvintää tulee edelleen puolin ja toisin lähes joka keskustelussa, ollaan me silti opittu ymmärtämään toisiamme ja sitä, että missä toisen raja menee. Ollaan opittu lukemaan toisiamme melkein kuin avointa kirjaa ja itse voin ainakin sanoa, etten enää edes jaksa pahastua Jartsan vittuilusta.

Tää mies on mua päätä lyhyempi, oranssitukkainen sieluton inttipoika, mutta silti, tää on paras lahja, mitä oon koskaan saanu. Jarin kanssa ei tuu koskaan tylsää, mulle ei tuu koskaan sellanen olo, ettenkö olis toivottu ( no okei joskus..) ja ennenkaikkea, mulla on aina fiilis et hei; näinhän tän kuului mennäkin, eksä on vain eksä muiden joukossa, mut Jari on ainutlaatuinen ystävä. Lauseenpaino sanalla ainutlaatuinen. Ja sitä se kyllä on. Jos kukaan ei saa mua hyvälle päälle, niin ei hätää, Jari kyllä saa. Tän jätkän takia mä voisin herätä vaikka kuinka aikaisin, ajaa vaikka kuinka monta kilometriä tai olla syömättä, ihan vaan koska Jari on Jari.
Lähestulkoon kaikki mun kaverit ja sukulaiset tietää kyllä ketä Jartsa on, sillä me nyt ollaan vähän niinku paita ja peppu, Jari peppuna ja minä paitana. ( koska tottakai nainen nyt on miehen yläpuolella?)
Mä luotan tälle jätkälle kaiken, jopa oman henkeni, sillä mä voin olla varma, et Jartsa ei puhu mun asioita muille, eikä musta paskaa selkäni takana. Ja se on ehdottomasti yks tän jätkän parhaimpia puolia.

Tän jätkän kanssa mä oon nähny maailmaa, tehny maailman idiooteimpia juttuja ja mikä tärkeintä, viettäny mahtavan nuoruuden.
Me varmasti muutetaan joskus saman katon alle ( heti kun päästään vaan yhteisymmärrykseen tontin koosta ja sijainnista..) ja ellei, niin ainakin pysytään ystävinä. Sillä Jari on ihmisenä sellainen, mitä ilman en osais enää elää. Ja mä pidän kynsin ja hampain kiinni, etten koskaan joudu luopumaan tästä jätkästä, sillä hei, jokasellahan kuuluu olla oma porkkanapää?

 Jos Jartsaa pitäis kuvata neljällä sanalla ne olis ehdottomasti;
luottoystävä, huumorintajuinen, täysillä elävä sekä positiivinen.

En varmastikaan saanu kaikkea kirjotettua, mitä olisin halunnut kirjoittaa, mutta tärkeintä tässä tekstissä nyt vain oli se et hei, mä oon löytäny itelleni maailman parhaan ystävän. Tai oikeestaan se löysi mut, mutta kuitenkin.

Lomaviikko takanapäin

Ollaan siis Volnan kanssa molemmat vietetty pienimuotoista lomaviikkoa, minä etsien intoa ratsastamiseen ja Volna no, vain lomaillut ( ja kerännyt energiaa..) Olen kuitenkin käynyt tallilla päivittäin, eikä mamma tietenkään mitään täyslomaa ole saanut, vaan joka päivä ollaan tehty yhdessä jotain, vähintään olen harjannut mamman puhtaaksi käytävällä. Se on jännä miten tuo kyseinen nelijalkainen voi saada itsensä alle 24ssä tunnissa niin paskaiseksi. Se on ihan sama, harjaatko tunnin vai 10 minuuttia, seuraavana päivänä odottava karvaturpa on aina yhtä likainen. Syynä on tietenkin meidän hieman mutaiset tarhat sekä se, että Volna tykkää karsinassaan olla hirveästi makuulla.
 

Mutta kuitenkin, mitä siis teen silloin, kun en ratsasta?
1. Juoksutan, joskin hyvin harvoin, mutta ajattelin kuitenkin lisätä sen tähän listaan. Sivuohjilla teen sellaisen n.20-40 min treenin, käyden kaikki askellajit läpi.
2. Taluttelen. Ihan vain riimunnarusta ilman sen suurempia ajatuksia. Kävellään vaan kentällä ja lähipiirissä katselemassa ja haistelemassa ilmaa.

"odota"

3. Maastakäsittelen. Tämä on nyt ollut mulla ja Volnalla se ykkösjuttu silloin kun en selkään ole jaksanut kiivetä. Eli vaihtelevasti joko yhdistelmällä suitset + köysi/naru tai riimu + köysi/naru. Volnalla oli ihmisen kunnioittaminen mulle tultaessa aika nolla. Eihän se päälle hyppinyt tai mitään, mutta siitä huomasi sen, kun ei vain kiinnosta. Nyt ollaankin tehty ihan perusjuttuja eli lähinnä vierellä kävelemistä, pysähtymisiä, paikallaan oloa vaikka minä jatkaisin matkaa ja siirtymiä. Ja on ihanaa huomata, miten kovasti mamma tästä(kin) nauttii, sillä kaikkihan on kivaa niin kauan kun on ruokaa?

"Ravi"

"vierelle"

 

 

Kuvia käskyistä "laukka", "seis" tai "kavio" mulla ei nyt ole, mutta eipä nekään kovin ihmeellisiä käskyjä ole, kunhan helpottavat meidän arkielämää :)

Toivonmukaan pian voin lisätä listaan myöskin irtona maastakäsittelyn, hypytyksen sekä ohjasajon. Ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan ;)