Elämäni eläimet part 2

Eli tää postaus käsittelee ainoastaan perniön ponitallin hevosia.
Kun aloitin valmennuksessa, en tiennyt niistä hevosista mitään. Joo, olinhan mä ollut kerran leirillä aikasemmin perniössä, mutten silti tiennyt mitä odottaa. Kaverit, kenen kanssa valmennuksen aloitin, omistivat päämäärän; he haluavat kilpailla.
Mä en tiennyt mitä halusin. Tiesin vain, että tykkään ratsastaa ja haluan kehittyä niin paljon kuin mahdollista.

No, niin elämääni saapui ensimmäinen oikeasti tärkeä hevonen:

Volna

Hevonen, josta kukaan ei tykännyt. Hevonen, mistä ei saanut uljasta kilpahevosta edes villeimmissä unissa. Silti se oli hevonen, joka valloitti mun sydämen kokonaan. Ja vähän enemmänkin.
Mamma omistaa täydelliset askellajit, hyppää kuin unelma. Heti kun sitä hevosta osaa vain lukea ja ratsastaa. Vanha valmentajani Juha sanoikin joskus että; "kun osaat ratsastaa volnaa, osaat ratsastaa ihan ketä hevosta vaan". Ja niinhän se melkein olikin.

Valmennuksen loppupuolesta Volna alkoi toimia jo pelkällä istunnalla, kokoajan nöyrästi peräänannossa mennen.
Kisattiinhan me valmenuksessa muutamat esteluokat ja koulukiemurat, ilman sijoituksia. Mutta ei sillä ollut mulle mitään merkitystä, mä sain olla hevosen kanssa mistä välitän ja tehdä hommaa mistä tykkään.

Foppe

Raasu friisiläinen, ilman lihaksia ja kamalalla selällä. Mietin edelleen välillä, että miksi helvetissä tykkäsin tästä?

Askeleet oli mitä oli, laukka sillointällön enemmän ylöis kuin eteen, ravissa ei voinut edes miettiä istuimsta ja käynti oli kiirehtivää. Kuitenkin, monien este- ja koulutuntien jälkeen, mä aloin ymmärtämään tätä otusta.
Lihakset alkoivat kasvaa, ja mä aloin oppimaan istumaan sen selässä.
Tää hevonen opetti mulle yhden ratsastuksen tärkeimmistä asioista; maltillisuuden. Kaikki ei tapahdu sormia napsauttamalla, vaan joudut oikeasti tekemään töitä että voit saavuttaa päämäärän.
Tämänkin hevosen kanssa kierrettiin muutamat estekisat, kerättiin katseita verryttelyssä, ja jopa sijoituttiin.

Zarfa

kimosyöpää sairastava vanhus. Valmentaja päätti, että mähän muuten menen tällä. Ja mä menin. Enkä kadu pätkääkään. Tamma omisti loistavan hyppytyylin, ja oli nöyrin hevonen mitä mä tiedän. Jälleen, heti kun vain oppi ratsastamaan juuri tätä hevosta, niin oli päiviä kun kaikki toimi kuin unelma.
Tää oli mun unien valkoinen saturatsu. Ja tulee aina olemaan.
Kuitenkin, syöpä kehittyi niin pahasti, että oli aika päästää irti.
Kiitän Juhaa siitä, että se pakotti mut tän hevosen selkään. Ja kiitän ystäviä ja perniön porukkaa siitä, miten ne jakso mua kannustaa ja tukea, kun tuntui ettei mikään vaan onnistu tän tamman kanssa. Kyllä se sit loppujen lopuksi luonnistu, ja hevosestakin huomas, kuinka se nautti jälleen hyppäämisestä, vanhasta iästä huolimatta.
Irrottaminen on hankalaa, varsinkin silloin kun on oikeasti kiintynyt johonkin. Mutta pääasia on, ettei se joudu enää kärsimään.

Jekku

Suomenhevonen. Mitä mä teen?
Jälleen pakotettuna satulaan. Mikäs siinä.
Loppujenlopuksi ihan hauska tapaus. Sinäänsä. Omisti hyvin hellyydenkipeän luonteen, ja tahtoi aina miellyttää ratsastajaa. Ei ollut väliä miten mä esteelle tulin, Jekku hyppäsi.
Jekku oli ns. kakkosratsu, silloin kun en jollain muulla mennyt, tai jaksanut mennä. Kehityttiin yhdessä ja vietettiin mahtavia maastoreissuja.
Kisattiin yhdet kisat, jotka ei olis voinu mennä huonommin. 14 esteestä yli kymmenen alas. En tiedä vieläkään pitäiskö itkeä vai nauraa.
Kuitenkin, jekku oli todellinen luottohevonen, joka ei tehnyt pahaa kärpäsellekkään.
Sitten tuli aika, jolloin Jekku alkoi laihtua ja laihtua ja laihtua.. Jälleen raskas päätös ja hevosesta luopuminen.
En kadu että mä jekulla menin, en todellakaan.






Kaikki nää hevoset on ollu jossain kohtaan mun elämän keskipisteitä. Osa on edelleen.
Vaikka luopuminen on ollut aina hankalaa, perniössä lopettaminen oli mun elämän yks hankalimmista päätöksistä.
Nyt kuitenkin kun muutama viikko sitten siellä kävin, totesin, etten mä edes halua sinne takaisin. Haluun pitää sen paikkana missä mä viihdyin, missä oli mahtavat ihmiset ympärillä, ja missä kaikki oli hyvin. 

Ja voi hyvin olla etten eräästä hevosesta joudu edes luopumaan;)