Elämäni eläimet part 1

Ajattelin siis kertoa kaikista matkan varrella olleista hevosista ja poneista, jotka ovat jotenkin olleet osa mun elämää..

Vepseli

Eli Viuhti, Ensimmäinen hoitohevonen metsäkylän ratsastuskeskuksella. Lempeä suokkitamma, jolla oli maailman suurin sydän ja hieman raskasrakenteisempi etupää. Tää hevonen oli ensimmäinen keneen kiinnyin, mutten muista itkeneeni kun Viuhti lähti kohti nykyistä kotiaan. Mitään en siitä ajasta muuttaisi mitä mä Viuhdin kanssa touhusin, mutta en kyllä kaipaa tätä aikaa enää kovin paljoa. Jotenkin pelkkä silittely ja rapsuttelu ei anna mulle enää samanlaista fiilistä kuin silloin kun olin 7-vuotias..

Tän hevosen ansioista oon tutustunu mahtaviin ihmisiin, joiden kanssa olen (ainakin osittain) vieläkin tekemisissä.

Kate O´Mara

Eli Keiju, Kepa, Kepsutin.. Tää hevonen opetti mulle niin paljon, etten voi edes kiittää tarpeeksi. Lv-tamma, joka omisti mahtavan temperamentin, mutta toimi silloin tällöin kuin unelma. Tän hevosen kanssa on jaettu monet epäonnistumiset, itkut, surut, ilot kuin onnistumisetkin. Keiju asusteli Hirvensalossa kahden hevosen tallissa, ympärillä runsaasti metsää ja peltoja. Unelmaympäristö.

Kiitän Keijun omistajaa, Nooraa, siitä että sain touhuta niinkin paljon tamman kanssa. Lukuisat sänkipellolla tehdyt koulukiemurat, maastolenkit metsissä tai ihan vaan syöttelyt tallin vieressä, pysyvät luultavasti muistissa vielä pitkään.

Keiju kuitenkin mursi jalkansa tarhassa, ja niin tehtiin raskas päätös ja Keiju pääsi näin ikuiselle merinäköalalle hevosten taivaaseen.

Gobija

eli Maija. Lyhytaikainen tuttavuus, mutta mahtava sellainen. 170 cm kiltti jättiläinen, joka ei tekisi pahaa kärpäsellekkään, Hevonen kenen kanssa sai vaan löntystellä, eikä tarvinnut raataa niska limassa. Hevonen, kenen kanssa sai irtioton arjesta. Maija opetti mulle miten istutaan oikein, kyseessä oli siis hevonen joka toimi jo pelkällä istunnalla,  Kuitenkin jalkavaivan takia Maija päästettiin irti kivuistaan vihreämmille laitumille. 


 Java

 Nuori, lupaava pv-tamma. Osasi paljon ikäisekseen, muttei tehnyt mitään ilmaiseksi. Omisti maailman helpoiten istuttavan laukan ja rakasti työskennellä. Hevonen, joka ei todellakaan tarkoittanut ikinä mitään pahaa, vaikka tekikin joskus jotain toisin kuin mitä oli pyydetty. Pelästyi kuitenkin kerran ja lensin kauniissa kaaressa selästä alas, jolloin niska sanoi riks-raks-poks ja meidän kahden yhteinen taival päättyi siihen.  Vaikka hevonen aiheuttikin mulle loppuelämän niskaongelman, en mä vaihtais sitä päätöstä että aloin Javalla ratsastamaan. 




Tässä oli siis osa yksi, ein, uno.  Toinen osa käsitteleekin sitten vain perniön ponitallin hepoja, ja voi olla että teen aika suuren paljastuksenkin ;)